lauantai 28. helmikuuta 2015

Ulkosaunan rakennusprojekti




Tänään alkoi sitten se rakennusprojekti mistä ollaan haaveiltu niin kauan kun ostettiin tämä tontti. Päätettiin jo silloin että tähän hirsiaittaan tehdään ulkosauna. Nyt sitten yksi ilta päätettiin että no, josko ois aika vihdoin aloittaa se rakentaminen. Katto pitää uusia, joten siitä nyt sitten aloitettiin. Myös aitan ympäristö pitää siistiä, joten hommaa riittää :). Sisätiloihin pääsette sitten tutustumaan kun projekti etenee, mutta sen voin kertoa että vanhaa kunnioittaen tätä tehdään. Mulla jo sisustukseen liittyen pää pursuu ideoita. J. joutuu taas varmaan toppuuttelemaan mua ;). Oon niin innoissani tästä.

Haluatteko kuulla tästä projektista lisää, kun homma etenee?

Hanna

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ilahduta bloggaajakaveria


 Kiitos haasteesta LimeRantu

Säännöt ovat yksinkertaiset:

Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).

Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille.

Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

Voit totta kai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.


Otatteko haasteen vastaan Arkea ja unelmia  ja Talo meren rannalla blogit?


Tämä taitaakin olla blogini ihan ensimmäinen haaste. Sen verran kiva oli että tähän oli mukava tarttua.

Hanna

maanantai 16. helmikuuta 2015

Uusi viikko










Kahdenkymmen vuoden päästä harmittelet enemmän asioita joita jätit tekemättä,
 kuin niitä joissa epäonnistuit.
 Joten irroita köydet ja purjehdi ulos turvallisesta satamasta.
Etsi.
Unelmoi.
Ja löydä.

-MARK TWAIN



Mukavaa uutta viikkoa kaikille teille

Hanna 

lauantai 14. helmikuuta 2015

14.2





Minä uskon pinkkiin.
Minä uskon, että kalorit kuluvat parhaiten nauramalla.
Minä uskon, että onnellisuus tekee kauniiksi.
Minä uskon, että huomenna on uusi päivä ja...
Minä uskon ihmeisiin..

-Audrey Hepburn



Uskon myös että minulla maailman parhaimmat ystävät ja blogillani ihania lukijoita. ;)

Hyvää ystävänpäivää kaikille sinne ruutujen toiselle puolelle.

Hanna


perjantai 6. helmikuuta 2015

Meidän aamu






Tänä aamuna kello näytti minusta ihan liian vähän kun pinnasängystä alkoi kuulua iloinen pärinä ja kilkatus. No siihen herää sitten E. ja ryntää mun päälle istumaan ja varmistamaan etten varmasti enää saa nukkua yhtään ;). Ei paljoa auttanut. Ylös ja aamupalan laittoon.
Rattori tulee auraamaan pihatien ja pihaa, me mennään vähän ulkoilemaan ja kolailemaan, laskemaan pulkalla. Pienimmäinen töröttää rattaissa iloinen hymy naamalla, niin kauan kunnes ensimmäinen väsy tulee. Aurinkokin paistaa ihanasti ja hanki kimmeltää kauniisti.


Sisälle kun tullaan, E. kerää tyynyt röykkiöksi lattialle ja asettuu mukavaan asentoon.
 Minä pistän kahvit tippumaan. Kiva aamu siis, ei enää harmitakkaan aikainen herätys <3

Hanna

tiistai 3. helmikuuta 2015

Uusi taito




Meillä mies on innostunut uudestaan hiihtämisestä. Sitä myöten myös E. on alkanut päivittäin höpöttämään hiihtämisestä. Niimpä sitten eräänä iltana iskä kiikutti naapurinpoikien sukset lainaan ja nyt on myös neiti alkanut opetella hiihtämistä. Oli ilo katsella tätä pientä menijää, sen verran onnellinen oli pieni hiihtäjä uusista suksista :). Pitääköhän minunkin kohta alkaa miettimään suksien hankkimista, vaikka muutama vuosi sitten manasin että en enää ikinä hiihdä!.

Näillä mennään ü

Hanna