tiistai 27. toukokuuta 2014

27.5.2014







Päivä on vierähtänyt mukavasti. Aamusta ajeltiin käymään mummulassa ja siellä vierähtikin kokonainen päivä. Olen niin nauttinut näistä ihanista ilmoista, uloskin on niin kiva lähteä kun ei tarvitse kamalia vaatekerroksia taistella päälle. Voi vain mekko päällä kipaista pihalle. Nyt tosin ilma on ollut viileä, mutta näitäkin päiviä saa olla välissä, tukalaksi käy muuten. Ristiäisiä on vähän jo alettu järkkäilemään, niitä kun juhlitaan viikonloppuna. Vaatetuspuoli alkaa olla jo kunnossa sekä koristelut. Kukkakimpun kävin tilaamassa läheisestä kukkakaupasta. Teetätän valkoisista ja todella hempeän vaalenapunaisista neilikoista sekä harsokukista rennon/kesäisen kimpun. Muutenkin juhlista tulee toivottavasti rennot mutta silti juhlavat.
Täällä on juhlittu myös meidän ihanaa kaksivuotiasta. Kakusta ei varmasti ole hankala päätellä mikä on nyt se aivan ykkösjuttu. Pirskeet oli oikein kivat. E. sai kivoja lahjoja ja ihania vieraita kävi. Ihanaa kun pieni on saanut niin mahtavia ihmisiä ympärilleen.

Muutamia viikkoja sitten meille kotiutui toinen Willow Tree-patsas. Ensimmäinen saatiin vanhemmiltani silloin kun E. syntyi ja päätin ostaa nyt toisenkin, muistoksi tästäkin pienestä ihmeestä mikä me saatiin täydentämään meidän perhettä <3.

Kiitos Talo meren rannalla ja Villa Adeleine- blogeille haasteista, voi olla että ne jäävät minun kohdalla täyttämättä, tai sitten ei, katsotaan. :)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille

Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että kommentoit <3