sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Sisustus kuulumisia










Eilen kävin muutamia lehtikuusen-oksia hakemassa maljakkoon kun en kerennyt kukkakauppaan. Kivan näköisiä, kun laittaa erilaisiin pulloihin vaikka yksittäisenäkin. Vaaleanpunaista on alkanut taas ilmestyä enemmän meille sekä muita keväisiä värejä. Pikkuhiljaa kesää kohti. Muutamat ikkunat vielä kaipaisivat uusia verhoja. Kiikkutuolin alle, mummu virkkasi ihanan maton. Olen kaivannut siihen jo pitkään jotakin ja nyt vihdoin sain kuteet kiikutettua mummulle.  ü. Eikä aikaakaan kun tuo ihanuus oli valmis. Näyttää kuvassa tummemalta, mitä on luonnossa.

Ihanaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille

Hanna

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Lähipäivinä






Niin ihanat ilmat ollu ulkona että siellä ollaan vietetty aikaa koko perheellä. Myös mummulassa käytiin, minä virkkasin terassilla auringon paisteessa äitin kans kun mun pikkusisarukset ja E. leikki keskenään. Tänään J. pyöräili E.n ja Akun kans kunnon lenkin ja sen jälkeen käytiin munkkikahvilla kahvilassa. Tämmöset päivät on niin kivoja.

Hanna

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Arkea




Muutama arkinen kuva tännekkin.  Monta asiaa on nyt saatu hoidettua alta pois, ennen vauvan syntymää. Rauhallisempi olo senkin vuoksi. On nautittu näistä ihanista ilmoista täällä.

Hanna

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Meidän perheen rentoreiska


Pikkuneiti otti rennosti eilen, kun minä pikkuhiljaa siivoilin taloa. Eipä siinä, olisi ehkä pitänyt itselläkin heittäytyä mattokasan päälle ja loikoilla vain. Sen verran tympeästi kostautui eilinen siivoaminen masun kans. Tänään ei olla muuta tehtykkään kuin makoiltu sängyssä tai sohvalla, sen verran kipeää tekee käveleminen. Tunnen ainakin kirjaimellisesti olevani loppusuoralla tässä raskaudessa. Ajatukset ovat jo muutaman viikon päässä, jospa saisin pienen tuhisijan jo täydentämään meidän perhettä. Me kaikki odotamme niin kovasti. Myös E. on alkanut nyt taputella mahaa ja sanoo "vauva" ja "ihanaa, ihana vauva", vaikka tuskin ymmärtää ihan mikäs sieltä äidin mahasta on tulossa. <3

Hanna

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kolme vuotta sitten.




Sanoimme toisillemme tahdon. Elämän onnellisin päivä. Tähän kolmeen vuoteen on mahtunut paljon. Paljon onnea ja rakkautta, uusi oma koti, pienen prinsessan syntymä. On ollut niin turvallista kulkea toisen vierellä, jakaa ilot ja surut. Toivottavasti vielä on paljon koettavaa yhdessä. Vaikka joskus on sitä ylämäkeä, niin enemmän on ollut myötätuulta. Luvattiin silloin että "sekä ylä- että alamäessä, aina kuolemaan saakka".  <3

Rakastan sinua niin, päivä päivältä vain enemmän

Hanna

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Villasukkia ja kukkia





Täällä on nautiskeltu elämästä. Ei ole pidetty mihinkään kiirettä. Naistenpäivänä meidän pöydällä oli valkoinen ihanan rento kukkakimppu, siitä sitten poimin parhaimmat vielä pieniin pulloihin näin jälkikäteen. J.n mummo kutoi minulle niin ihanat kuvio-villasukat ja olihan ne pakko jakaa täällä myös teidän kanssa. En ole eläissäni omistanut yhtä kauniita ja taidolla tehtyjä villasukkia.

Täällä on massu jo melkoisen iso ja enää ei laskettuunaikaan ole mitenkään kovin pitkä aika. Siksipä tämä päivitystahtikin on mitä on, kun olen hitaasti valmistellut vauvan tuloa ja nauttinut olosta, ilman tietokonetta. Olen nimittäin käynyt mummun virkkausopissa ja pikkuhiljaa opetellut täällä erästä ihanaa virkkausohjeitta, ehkäpä sen lopputuloksen näätte joskus täälläkin. En voi edelleenkään uskoa että minä joka niin olen karsastanut kaikenmaailman virkkausta ja kutomista, istun nyt harvase ilta sohvalla virkkuukoukku kädessä. ü.

Hanna