torstai 6. helmikuuta 2014

E.n vaateuutuuksia ja uhmaikää







Keväistä vaatetusta on alkanut pikku hiljaa ilmestyä E.n vaatekaappiin. Tässä nyt muutama vaate esittelyssä. Lindexin Tove 100v- mallisto oli kyllä heti sellainen, että siitä on muutama vaate pakko saada pikku neidille. Sen verran suloisia vaatteita sieltä löytyi. Toki aina olen kovasti tykännyt muumeista itsekin. Ylimmäisen kuvan tunikaan kuului myös siniset legginsit samaan pakettiin. Kesämekko oli muutaman euron alelöytö Seppälästä. Hm.n kevätmallistoa on myös postipoika kiikuttanut kotiin, käykääpäs myös siellä kurkkaamassa uutuuksia.

Meille on rantautunut jo jokinen aika sitten melkoinen uhmaikä. Kaikki on "EI" ja itkupotku raivareita saadaan milloin mistäkin. Kaikenlaista pientä kivaa olisi niin kiva puuhailla, ilman että äiti on vahtimassa tekosia. Kuten vessanpönttö on niin kiva uima-allas, kahvinkeitin pitää laittaa tyhjänä päälle, pyykkikone on tosi kiva sekottaa ja leikkeihin sopivat välineet löytyy just keittiönkaapeista. Noh tätä on jo jatkunut jonkunaikaa, mutta kun tahtoa ei saada periksi niin on aika heittäytyä lattialle potkimaan ja ulvomaan. Eikä varmasti temperamenttinen luonnekkaan päästä meitä helpolla. Tähän asti E on nukkunut pääsääntöisesti meidän keskellä, mutta nyt oma olotila ja E.n kova pyöriminen/potkiminen sekä äidin tyynyllä nukkuminen on saanut minut/J.n päättämään, että omaan sänkyyn on aika opetella nyt!. Siispä eilen meillä on aloitettu unikoulu, mistä eräs kyllä protestoi kovaan ääneen illalla. Noh, en aijo antaa periksi!. Uhmaikäinen, mutta silti niin rakas ja ihana. Vaikka hermot ovat välillä palasina, niin onneksi vain hetkellisesti. Ois kiva kuulla myös teidän kokemuksia uhmaiästä sekä unikoulusta. (Sen tiedän että unikoulu olisi pitänyt aloittaa jo hieman aikaisemmin tässä talossa ;)

Hanna

8 kommenttia:

  1. Meillä E siirty on nukkunu vauvasta asti omassa sängyssä. Pinnasänky oli meidän sängyssä kiinni, jolloin imetys yölläkin oli helpointa. Kun yösyötöt jätettiin pois E:n ollessa 1v1kk, siirtyi hän nukkumaan omaan huoneeseen. Siellä jo eka yö nukuttiin heräämättä ja niin on nukuttu sen jälkeenkin aika lailla. Uhmaa on ollu vähän, ei itkupotkuraivari -tyyppisiä koskaan. Semmosia EN HALUA ja EI:tä välillä, mutta helpolla on kyllä näiden suhteen päästy.

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä "taisteluun". Kyllä lapsikin pian ymmärtää että omaan sänkyyn on vaan totuttava. Uhmakin menee ohi varmasti jossakin vaiheessa. :)

    VastaaPoista
  3. Käutetäänkö teillä pomp de luxia? :) siellähän on niiin nättejä pikkutytöille... -Anna

    VastaaPoista
  4. Noora: meilläkin E nukku vauvana omassa sängyssä, sitten ku sairasteltiin monta kuukautta jäi meidän keskelle, kunnes babyastma todettiin :)
    Anna: Tiedän kyllä Pomp de luxit, en vain ole koskaan saanut aikaiseksi tilata tai kyseisille kutsuille ei vain ole tullut kutsua :). Ne on kyllä tosi ihania ja kauniita vaatteita.

    VastaaPoista
  5. Kerroppa sitte miten teillä unikoulu toimi! Meilläki tyttö nukkuu edelleen meijän välissä ja parin viikon päästä la, saa nähä mitä tästä sitte tulee ku vauva syntyy. Jotenki ei vaan saatu aikaseks eikä kyllä raaskinukkaa opettaa tyttöä vielä omaan sänkyyn :)

    VastaaPoista
  6. Jenna: Meilläkin se on ollu raskimusesta kiinni, onhan se ihana ku tuhisee vieressä.. Mutta nyt on viikko takana niin 10min ja neiti on unessa omassa sängyssä ja nukkuu hyvin yön, muutamia itkuja välillä mutta jatkaa kyllä unia. Ekat illat oli kamalia ku kiukutteli vaan ja itki mutta reilu tuntiki sitkiästi vaan omaan sänkyyn niin tajus että ei auta enää. Suosittelen, voin kertoa lisää miten edistyy :).

    VastaaPoista
  7. Meijänki olis kyllä pitäny hyvissä ajoin opettaa tyttö omaan sänkyyn, nyt ei enää vihti ku uus vauva on sille jo kuitenki niin iso mullistus... Nukkuuko teijän neiti pinnasängyssä vai onko sillä jo semmonen isompien sänky?!

    VastaaPoista
  8. Jenna: Niin sepä se on. Minäkin ajattelin että nyt se on viimenen mahollisuus, ettei siitä tunnu sitte että vauva nukkuu vaan tuolla äitin ja iskän keskellä ja minä joutuin tänne. Nyt se ei toivottavasti yhistä ollenkaan :). Ellä on pinnasänky mutta se on sen leikkihuoneessa sohvana siitä lähin ku ostin viime vuojen lopulla sille isompien sängyn. Eka ajattelin että vielä hankalampi opettaa se sinne kun pääsee pois sieltä, mutta ehkä se meni paremmin ku ei ollu laitoja :). Ja kohta pinnasängylläki on toivonmukaan käyttäjä niin hyvä näin :)

    VastaaPoista

Kiitos että kommentoit <3