perjantai 2. elokuuta 2013

Syksy lähestyy




Tänään on ollut aivan ihana päivä. Miten samaan päivään voi kasaantuakkin näin paljon onnea ja iloa. Päästään Jullen kans maailman suloisimman pienen miehen kummeiksi ja viikonloppu on vapaa. niin ja työrintamaltakin kuului kivoja uutisia ü. Töistä kun tulin, siivosin koko talon ja käytiin sen jälkeen grillaamassa J:n vanhemmilla. Huomenna me käännetään auton nokka kohti Kuopiota ja lähdetään pienelle rentoutuslomalle koko pikku perhe. Sen voimalla oonkin jaksanut tehdä töitä 7 päivää putkeen, ilman että muuta elämää ole ollutkaan. Niin ja oonko kertonut että Nemmu on saanut maailman ihanimman hoitopaikan, iso kivi vierähti sydämeltä kun J:n isoinsisko ottaa Nemmun hellään huomaansa. Tänään kun kävin katsomassa puolukkapaikkoja ja keräilemässä viimeisiä vadelmia, niin huomasin että syksy tekee tuloaan vaikka kesää onkin jäljellä. Puissa on alkanu lehdet muuttaan väriä ja ilmassa on jo syksyn tuntua kun yöt ja illat pimenevät. Kohta alkaa se iki-ihana kynttiläaika, tai miksipä niitä ei voi nyt jo poltella, onhan jo sen verran hämärää. ü. Toivottelen teille kaikille lukijoille ja muille oikeen ihanaa viikonloppua! <3. Tästä viikonlopusta mä otan kaiken irti että jaksan taas ahertaa ensi viikolla.

Hanna

3 kommenttia:

  1. Rentouttavaa lommaa teille!:) ihana ku sait tutulle hoitoon Nemmun! :) Täälä on jo jonku aikaa polteltu kynttilöitä ja varmasti lisääntyy kovlla vauhilla ku sain tuon paviljongin. Sielä on ihana istua iltaa,saa syksy tulla. :)

    VastaaPoista

Kiitos että kommentoit <3