torstai 30. toukokuuta 2013

Se on ihoakin ohuempi, elämän mittainen


Minun syntymäpäiväkorttini vanhemmilta, runo oli niin ihana!
Metallinen seinäkoriste sai paikkansa eteisestä. Sitten joskus... kun meillä on ulkosauna se saa paikkansa sieltä. ü
Tänään me juhlistettiin tuoretta sairaanhoitajaa, ja samalla nähtiin ystäviä!. Kiva ilta siis oli. Tosin Nemmu sai aamulla neuvolassa rokotteita, joten pientä kikkusuutta oli ilmassa vaikka suppoa saikin. Ajattelin esitellä teille Nemmun asun tältä illalta. (kuten asusta voitte päätellä, ainakin täällä päin Suomea helle on hellinyt edelleen ü)

Lovely Bear:in shortsipuku, 16e. Mielestäni oikein suloinen Nemmun päällä. ü
Toivottavasti teillä on ollut kiva päivä.

Rakkaudella Hanna

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kodinhoitohuonetta ü


Meillä kodinhoitohuone on hyvin yksinkertainen, ei mattoa eikä muutakaan ylimäärästä. Siihen on hyvä syy, sillä meidän Aksu majailee täällä. Keittiöstä on kulku kodinhoitohuoneeseen ja ovensuussa on turvaportti, sen takia että Aksu saa oman rauhan Nemmulta, ja toisinpäin. Myös siivouksellisista syistä vain kodinhoitohuone on Akun huone ü. Tässä näette kodinhoitohuoneen puhtaana, ketään ei varmasti kiinnosta nähdä 10cm paksuista karvamattoa tai muutakaan epämääräistä lattialla ;).

Joskus olen saanut postaustoiveen kodin pintamateriaaleista, olkoot tämä yksi osa sitä. Ovet otimme kestävää materiaalia jotta ne pysyisivät hyvänä pitkään ja kestäisivät kolhuja enemmän kuin muut kaapinovet.

Maatuskat tuovat pientä piristystä muuten valkoharmaaseen kodariin :)

Lipastoon saa laitettua käsineet, pipot yms säilöön. Ovesta kulku pesuhuoneeseen ja saunaan.



Ikean kolme naulakkoa saavat kannatella jos jonkinlaista roinaa, pääasiassa Jullen työvaatteita.
Tänään pesin vihdoin ikkunan ja vaihdoin verhon. Mitäs tykkäätte?. minusta edellistä parempi :)
Sain myös mummoltani synttärilahjaksi wc-n maton joka on virkattu muovikuteesta, helppo pitää puhtaana. (hyvä vaihtoehto trikookuteelle, kun virkkaa mattoa vessaan tai terassille). Mielestäni wc.n maton täytyy olla sellainen jonka voi pestä helposti eikä siihen tartu lika tms. Tykkään kovasti tuosta matosta, tuo heti ilmettä vessaan. ü. En tiedä onko kiinnostusta tällaisia postauksia kohtaan, mutta tässä kuitenkin esittely meidän karun yksinkertaisesta kodinhoitohuoneesta :).


- Hanna

.


Täällä on vietelty epävirallisesti 1- vuotis synttäreitä. Aamulla Nemmu sai leivoksen ja lahjan sänkyyn ü. Mun vanhemmat ja sisarukset tuli kahville, samalla kylvettiin nurmikkoa kun viime vuonna se jäi niin pahasti kesken kun maa oli niin märkä.


Nemmu sai meiltä legoja, niin ja pienen uima-altaan. ü
Pieni päivänsankari sai leikkiä ulkona ja olikin illalla niin väsynyt että ei tarvinnut kauan nukuttaa. Nurmikkoki saatiin melkein kylvettyä ü. Ihan tavallisissa merkeissä tämä päivä on mennyt. Vaikka mielessä ajattelinkin että tämä päivä on silti aina minulle erityinen, minun rakkaan syntymäpäivä <3

Mummulta, papalta ja kummitätiltä Nemmu sai yhteisen lahjan, pikkuinen sankari tykkäsi kovasti lahjasta. Myös äitin mielestä lahja oli erittäin ihana. ü <3

Pienet puiste nukenvaunut. ü. Nemmu tykästyi heti!

Mummun ompelema tilkkupeitto nukelle

Vaunuista kurkisteli ihana käsityönä tehty mollamaija, Nemmun ensimmäinen nukke <3
Pikaiset tarjoilut, kaupan torttupohjalle rahka-kermavaahtoa, mansikoita ja kiiviä, toiseen suklaata ja mansikoita

Tällaista täällä. Ajattelin vielä erikseen esitellä vähän meidän kodinhoitohuonetta, kun sain sinne tänään vihdoin sen verhon sinne mikä on jo pitkään odottanut kaapissa ompelijaa. Pikkusisko kun tuli ompelukone kainalossa eilen niin kyllähän se sitten tänään saatiin valmiiksikin ü

- Hanna

tiistai 28. toukokuuta 2013

Iltahämärissä

Minä olen touhuillut tänään jos jonkinlaista. Nemmusta on nyt otettu yks vee kuvat valokuvaamossa (äiti sai ainaki liikuntaa kun pieni termiittii ei pysynyt kuvauspaikalla laisinkaan). Käytiin myös ihanan ystävän kanssa puutarhalla ja ostettiin kesäkukat, pitihän ne sitten istuttaakkin, naapurin pojat leikki Nemmun kans ja iltahämärissä ajelin vielä pikkusiskon hakemaan meille.  <3. Yhtä menemistä koko päivä, mutta mitäs tuosta. ü.




Mun blogista on ilmeisesti kuoriutumassa kukkablogi, oottakaas kyllä mä näitten kukkieni kans rauhotun kuhan tämä kesä etenee, kestäkää hetki ;). Kiinnostasko teitä käydä kurkkaamassa mun vanhempien suloistaki suloisemmalle kesämökille? tässä vähä esimakua, ei mikään luksus mutta niin romanttinen ja rakas <3


Ei oo muuten mun nakkivarpaat :P

Huomenna minun ihana pieni täyttää yks vee. Kuulette synttäreistä lisää sitten kun on virallisetkin juhlat pidetty. ü. Tai no, ehkä jo huomenna jotakin synttäreihin liittyvää, saa nähä ü
Ps. Rantahongan emäntä kökkimässä tupasvillojen keskellä, ei meinannu pinnalla pysyä oli sen verran märkää vai liekkö tullu syötyä jätskiä liikaa NAM <3


Kauniita unia, rakkaudella Hanna

maanantai 27. toukokuuta 2013

Koti ♡

Mikä on koti?

Katto, joka suojaa sateelta.
Neljä seinää, jotka pitävät kylmät tuulet ulkona.
Lattia, joka erottaa jalat routaisesta maasta.
Kyllä,
mutta se on paljon muutakin.

Se on lasten naurua,
äidin laulua,
ja isän tuomaa turvallisuutta.
Se on rakastavien sydänten lämpöä,
onnellisten silmien valoa.
Ystävällisyyttä, uskollisuutta ja kaveruutta.

Koti on,
lasten ensimmäinen koti ja kirkko,
jossa he oppivat, mikä on oikein,
mikä on hyvää ja mikä kohteliasta
ja mitä merkitsee toisten auttaminen.

Koti on paikka, missä saa huolenpitoa vaivoihin
ja osanottoa suruihin.
Siellä isää ja äitiä kunnioitetaan
ja jaetaan omat ilot toisten kanssa.
Siellä lapset ovat odotettuja
ja siellä raha ei ole yhtä tärkeää,
kuin rakkaus ja huolenpito.
Siellä kahvipannukin laulaa onnellisuudesta.
Siellä kotona!



Home, sweet home  
Meidän koti talvisessa maisemassa, ehkä jossakin vaiheessa saan otettua tämänhetkistä kuvaa. Mutta tässä teille meidän kodista kuva.
  
Rakkaudella Hanna

Syntymäpäivä

Mies tuli kukkakimpun kanssa töistä kotiin. Vanhemmat ja pikkusisarukset tuli synttärikahveille, tarjoilut mukana. Onnitteluja, halauksia ja paljon hymyjä. Siitä on mun synttäripäivä tehty. ♡. Toukokuu on loistava kuukausi syntyä tänne, parin päivän päästä on Nemmun 1 v synttärit.



Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille. Tervetuloa uudet lukijat, olen niiin iloinen teistä! . Kohta olisi kai aika laittaa jonkinlainen arvonta pystyyn kun tasaluvut lähestyvät, pistetäämpä mietintämyssyyn ü.

Rakkaudella Hanna

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Nokkoslättyjä ja kukkia

Sillon kun olin vielä pikkutyttö iskä paisto meille aina kesäsin nokkoslättyjä. Tänään tein itsekin niitä, omalle pienelle tytölle ja näytti maistuvan. Hih, iltapalaksi syödään yleensä erilaisia puuroja, tänä iltana lättyjä. :).

Nokkosethan ovat oikeaa superruokaa. Rautaa siinä on runsaasti :)
Keräsin itse meidän pihalta niitä hanskat kädessä (yllätys), isoista nokkosista lehdet ja pikkunokkoset kokonaisena. Nopea keittäminen eli ryöppääminen hävittää nokkosen polttavuuden.

Huuhtele ensin. Keitä nokkosia muutama minuutti, niin että ne ovat pehmeitä, soseuta tehoseikoittimella sileäksi.
Itse lisäsin noin 1 dl lättytaikinaan ja paistoin lätyt voissa. Niin herkullisia. :). Jospa mun matala hemoglopiinikin lähtis nousuun, nimittäin ajattelin myös kuivattaa nokkosta ja säilöä sitä. Sitä voi lisätä puuroon, jogurttiin tai tehdä teetä, myös keittoihin se käy  :). Että nyt vaan kaikki kykkimään pihalle, sieltä sitä superruokaa saa. ;)

Lautanen vanhaa arabiaa. Sokeria päälle niin ai miten ihanaa <3
Illalla käytiin vielä ilta-ajelulla. Joen rannassa katselemassa kun mökkiläiset istuskelivat pihoilla ja tuomet niin kauniisti kukkivat. Kävin mun vakiopaikalta hakemassa mun lempikukkia, niin kauniita, ei kylläkään kaikki vielä kukassa mutta nupulla. Kielot tuoksuu niin hyvälle, tuo kesän mieleen ja nythän se on täällä, iki-ihana kesä. Äidilläni näitä oli hääkimpussa, harmi että itse niitä en voinut saada (talvihäät) <3.



Viikonloppu hurahti hetkessä ohi ja huomenna paluu arkeen kun Jullekin palaa lomalta töihin. Minulla vielä onneksi ensi viikko aikaa olla kotona, toivotaan että kauniit ilmat jatkuisivat.

Rakkaudella Hanna

Kottikärryjen tuunausta

Tällaiset pienet vinot ränsistyneet kottikärryt tuunasin Nemmulle tuleviin leikkeihin, ehkä vielä suihkautan toisenkin maalikerroksen mutta tässä jo kuvaa lopputuloksesta. Ei mitenkään järin kauniit, vaan vähän vinot ja lenut ;). Mutta jospa ne joskus menee leikeissä :). Ei kaikkea kannata heittää menemään ü.
Onneks on tuo vanha talo tuossa vieressä niin siellä voi puuhastella kaikkea kivaa eikä tarvi pelätä jos lattia on vähän maalissa, tai vaikka vähä seinätkin ku minä olen maalarina ;)


Vanhan talon yksi tapetti, ei mun makua mutta ehkä joskus ollut viimeistä huutoa :)


Eilen kun iltahämärissä ajelin kotiin anoppilasta niin sydän oli onnea pullollaan, lapsi nukku takapenkillä, aurinko laski ja kaikki oli niin hyvin. Julle jäi vielä saunomaan ulkosaunaan kun minä hiippailin kotiin, pistin lapsen nukkumaan ja tein omia juttuja. Matkalla kuvasin teille vielä rentukoita, kunpa olisin saanut sen fiiliksen vangittua kun pieni joki kuohu kivien välissä ja reunat oli keltaisenaan rentukoista. ♡ 

- Hanna

lauantai 25. toukokuuta 2013

Etuterassi



Tästä arkusta en luopuis mistään hinnasta



Aksukin sai kesäturkin, hyh miten lommonen siitä tuli mutta saa kelvata!


Mun sielu lepää täällä maalla, niin rakas paikka jo reilun vuoden jälkeen ♡. Kyllä sen huomaa kun joku paikka on koti, siellä viihtyy ja tuntee olonsa niin hyväksi. ü. Ihanaa viikonloppua kaikille.

- Hanna

perjantai 24. toukokuuta 2013

Tänään on.. ♡

♡ Syöty jätskiä
Juotu kahvia ♡
♡ Leikitty kavereitten kans (sulosia vai mitä? ♡)
♡ Käyty kirpparilla

♡ Ihasteltu kukkia

♡ Leikitty... sanoinko sen jo?

Eikö tämmöset päivät oo kivoja? ü. On jotai pientä ekstraa mutta silti ihan tavallista arkea. Kohta mulla alkaa yks tuunausprojekti, kunhan saan Jullen kaveriksi. Kerron siitä varmasti täälläkin sitten lisää ü.


- Hanna