sunnuntai 29. joulukuuta 2013







Kohta on aika laittaa joulukoristeet kaappeihin ja siirtyä kevääseen. Osaltaan olenkin jo purkanut joulua. J.n pleikkari sai uuden tason alleen ja minä uuden lampun millaisesta olen haaveillut jo jonkin aikaa. Täällä ollaan hoivattu pientä potilasta kun korkea kuume ja silmätulehdus vaivaavat. Kävin hetken kuitenkin "rentoutumassa" ystävän kanssa, pikku kahvit ja pieni ostosreissu, mutta kerkeää siinäkin vaihtaa kuulumiset. Uusi vuosi lähestyy, niin kivaa ü.

Hanna

lauantai 28. joulukuuta 2013

Viime vuonna..



Viime vuonna meidän joulukorttikuva oli tällainen. Pikku tonttu on nyt kasvanut isommaksi. <3

Hanna 

Vielä pieni pala joulua..





Muutama vuosi takaperin, tein tällaisia lumilyhtyjä jouluna. Nyt ei voinut edes haaveilla

Vaikka suurinosa joulusta kuluikin minun osalta töitä tehdessä, kerkesin silti nauttia siitä ihanasta rauhasta sekä perheen kanssa yhdessä olosta. Jouluaattoillan vietimme J:n kotona ja siellä tunnelma oli mitä parhain. Hyvää ruokaa, ihania ihmisiä ja paljussa istuskelua. E pelkäsi pukkia, mutta lahjat olivat mieluisia ja uskalsi neiti muutaman sanan pukille sanoa, joskin kaukaa äitin tai iskän sylistä. Kamera on tänä jouluna vähän unohtunut, mutta muutama fiiliskuva on tullut otettua. Ilma on ollut niin kamala että muutenkaan ei ole paljon vihtinyt kuivalla. Joululahjoista ehkä lisää myöhemmin.

Hanna

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joka vuosi ne jaksavat ihastuttaa..












Osa joulukorteista on päässyt keittiön seinälle ilahduttamaan. Jälleen niin ihania itse tehtyjä sekä lapsista otettuja valokuvia. Luonnollisesti en julkaise täällä lähikuvia valokuvakorteista ü. Ihanaa saada oikeaa postia, nykyään helposti lähettää tekstiviestin ja soittaa, mitä että kirjeitä rupeaisi rustaamaan. Toivottavasti nämä ihanat joulukortit eivät koskaan katoa, vaan niitä lähetettäisi jouluna Aina!. Ehkä saitte vinkkejä ensi joulun askarteluihin ;).

Hanna




Niin ihanaa tämä joulunaika. <3

Hanna

torstai 19. joulukuuta 2013

Jouluntoivotus


Tällainen joulukortti lähti meiltä kaikille läheisille, toki vielä osa on viemättä tähän lähiseudulle mutta kerkeää vielä. Kuvan liimasin punaiselle korttipohjalle. Oli työläs saada E pysymään hetki paikallaan että saatiin suhteellisen hyvä kuva. ü.

Hanna

lauantai 7. joulukuuta 2013

Tänne kuuluu..





"Äiti laitan sun hyasintit ihan uuteen kuosiin"




Kummityttö

Mitäkö tänne kuuluu?. Paljon parempaa. Pieni kasvaa masussa kovaa vauhtia ja rakenneultrassa meitä tervehti pieni mutta vilkas vauva, niin rakas jo nyt! . Maanantaina lähden taas töihin pitkän sairasloman jälkeen, mukavaa! ü. Migreenit ovat jo hieman alkaneet helpottaa eikä elämä pyöri enää ihan yhtäpaljon sen ympärillä. Saimme myös ihanan pienen kummitytön tässä viikko sitten ♡. E:n kanssa olen yrittänyt käydä ulkona, seurailtu lintulaudan lintuja, piirretty uusilla värikynillä ja oltu vain kotosalla. Eipä paljon muuhunkaan olla kyetty. Jospa tämä blogihiljaisuuskin loppuisi tähän, kun tietokoneetkin on saatu vihdoin tänään kuntoon.

Hanna 

maanantai 25. marraskuuta 2013

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Voit seurata blogiani myös bloglovinin kautta. ü

Hanna

Tämän vuoden joulukortit

Tämän päivän jälkeen pää on täynnä harmaita hiuksia. Miten tuollaisen 1 ja puolivuotiaan ikiliikkujan saa pysymään hetken paikallaan että niistä kahdestasadasta kuvasta, edes se yksi olisi onnistunut?. No kamalan tuskailun ja viihdyttämisen/hauskuttamisen jälkeen, muutama kuva oli ihan käyttökelpoinen. Vaan ei ihan sellainen kuin olisin halunnut. Mutta aitohan sen pitää olla kun on pienestä lapsesta kyse, ja ajatushan se on tärkein :) Eikö niin?. Näätte lopputuloksen sitten kun joulukortit on saateltu matkaan ja joulu on ihan ovella.
Itse odotan jo kovasti joulukortteja, varsinkin niitä lapsista otettuja supersuloisia kuvia tai niitä itse värkättyjä ihanuuksia. Ne ilahduttaa niin kovasti <3



Ootas, nämä mamman jouluvalothan on ihan kiva kiskoa täältä just nyt mun leikkeihin!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille

Hanna

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Nikkaroitu lintumökki

Minulla on ollu jo syksystä asti haaveena saada isompi lintujen ruokintamökki, kun vanhemmilleni sellainen ilmestyi pihalle. J:lle taisin mainita muutamia kertoja asiasta ;). Yks päivä se sitten nikkaroi mulle juuri sellaisen kuin olen ajatellutkin. Nyt se tuolla kuusen juurella töröttää ja on vaan niin mahdottoman suloinen ü. J mainitsi että heinäseipäistä vois tehdä jalat mökille, minä sain heti idean että maasta voisi mennä pienet seivästikkaat mökille. Mitäs tykkäätte mökistä? ü
Ja vihdoin se mun odottama lumi on maassa, toivon vain että se ei enää siitä mihinkään lähtis. Niin ihanan puhtaan valkoista ja mielikin on pirteämpi kun on valosampaa. Puusuksetkin kävin aitasta hakemassa ovien viereen, niinkuin viime talvena. Tykkään niin tästä alkutalvesta, lumi tulee ja joulu edessä <3-


Tässä mökki melkein valmiina, pieniä maalauksia puuttuu ü







Ihanaa sunnuntaipäivää

Hanna

perjantai 22. marraskuuta 2013

Sisustusta ja joulun odottelua




Pikkuhiljaa alkaa joulu hiipiä ovelle ja tähdet ikkunoihin. Tänään siivouspäivän jälkeen kuvailin vähän meidän muuttunutta olohuonetta. Ehkä se vielä joskus on sellainen kuin olen ajatellut, parempaan suuntaan mennään ü. Punaiset verhotkin laitoin jo jokunen aika sitten ikkunoihin. Ps. Kuvat ovat järkyttävän huonolaatuisia, pahoittelen. Blogger muuttaa ne vielä entistäkin huonolaatuisemmaksi.




Hyvää viikonloppua

Hanna